tiistai 11. marraskuuta 2008

Arki jälleen!

Noh, taas se arki tuli ja viikonloppu meni vahdilla.

Eilen en kerinny kirjoitella mitään kun oltiin koko päivä kylillä. Aamulla oli neuvolassa influenssarokotus joka ei tietenkään Emilian mielestä ollut kivaa. En ole kertaakaan kuullut Neidin huutavan tuolla tavalla kun on annettu piikki, on aina ollut niin rauhallinen eikä ole melkeen edes huomannut koko pistoa. Tällä kertaa huomas ja jännitti sit koko reisilihaksen niin että se sattui sit vaan enemmän, ei ollut enää sen jälkeen hoitajatäti niin mukava. Alkuun niin hymyilytti kun näki hoitajan mutta piikin jälkeen ei löytynyt enää yhtään hymyä sille tätille. Kaikille muille kyllä.


Noh piikin jälkeen mentiin Matin äitin luo eli mummon luo. Syötiin ruokaa ja päätettiin sit Matin kans että jätetään Emilia sinne mummon kans leikkimään ja lähdetään myö hoitamaan asioita. Niin myös tehtiin.

Käytiin kirppiksellä ja muissa kaupoissa katselemassa kun saatiin rauhassa katsella.

Kyllä oli minun vaikeeta olla soittamatta mummolle, halusin tietenkin soitella kokoajaan ja kysellä että miten menee. Myö ei olla nimittäin kun kerran ennen jätetty Emilia jonkun toisen hoidettavaksi ja sekin oli nyt alkusyksystä kun käytiin Matin kans sienessä.

Tällä kertaa oltiin ensin reilut kaksi tuntia poissa mutta kun tultiin takasi ni Neiti nukkui ni myö lähdettiin vielä värikarttoja hakemaan ja ruokaostokset tekemään. Sielä se tyttö vielä vaan nukkui kun tultiin takasi.

Minä koin itseni kauheen reippaaksi kun osasin antaa heidän olla rauhassa, en soittanut kertaakaan. Kaikki oli mennyt hyvin ja päätin sit että seuraavalla kerralla saavat olla koko päivän kahdestaan niin päästään mie ja Matti tuulettumaan kunnolla. Tekee tosi hyvää kun on tuntunut että on hermot niin kireellä ku on lapsen kans päivät ja yöt eikä miulla ja Matilla ole ollenkaan yhteistä aikaa muullon kun sillon kun nukutaan.


Noniin, se siitä. Joka tapauksessa, olihan se jo aika osata jättää lapsi toisen hoitoon.

Mitäs muuta? Juhlittiin sunnuntaina isänpäivää ja Matin synttäreitä. Tein suklaakakun ja voileipäkakun, kyllä oli hyvää... uskotko?? Syötiin loput pois vasta eilen, nam nam...

Matti oli niin onnellinen niistä Metsoloista ja myös siitä komeesta kellosta jonka sai äidiltään, veljeltään ja siskoltaan yhteisenä lahjana.

Ihan kiva nähdä että oli tyytyväinen.

Eilen illalla meille tuli yllätysvieras Kokkolasta asti, Matin eno Kalevi tuli seitsemän aikaan illalla. Kivahan tuo että tuli, Mattiki oli ihan innoissaan kun tuli semmoinen juttukaveri jonka kanssa ei koskaan tarvii käydä tylsiä keskuteluita...

Noh, jospa tämä tältä kertaa riittää.

Jos vaikka kerkeis tehdä vähän muutaki ennenku Emilia herää.

Heipparallaa!!!

Ei kommentteja: