Noniin se taas yksi viikko hurahti!
Tuntuu kyllä ihan siltä että ei kerkee tehdä mitään viikossa, päivät vaan menee ja menee! Eilen tuntui ihan oudolta ajatella että tuli neljä vuotta siitä kun äiti kuoli. "Miten siitä voi olla niin kauan?" Kyllä se vaan vielä aina tahtoo pieni suru tulla sillon kun ajattelee äitiä, oli se sentään niin rakas!
Noh, se siitä!
Eilen oltiin joensuussa taas kerran ostoksilla. Käytiin jopa katsomassa Clas Ohlsonin avajaisia. Eli käytiin suurinpiirtein ovien sisäpuolella ja sit lähettiin pois. Oli ihan helkatisti ihmisiä, vanhukset piti "torikokouksia" vähän joka kohdassa niin että ei meinannu päästä eteenpäin. Piti siksakkia kävellä että edes ne muutamat metrit pääsi eteenpäin. Jospa käytäis sit joskus kun ei ole noin kauheeta ryysistä.
Tänään on ollut semmoinen päivänalku että toivoisin että ei nyt kuitenkaan ihan heti olisi samanlainen. Emilia on ollu kaikkea muuta kun auringonpaistetta. Kaikki alkoi jo yöllä, neiti ei oikeen osannut nukkua niin saatiin kuunnella aikamoista serenaadia pitkä pätkä keskellä yötä ja sit aina välillä semmoisia pieniä pätkiä pitkin yötä. Kaikki se on jatkunut nyt koko aamupäivän, hyvin kyllä söi ruoan pitkästä aikaa mutta muuten on ollut semmoista tappelua. Päiväunet tais olla pahinta myrkkyä mitä on olemassa. Tapeltiin nukkumaanmenon kanssa tunti ja vihdoin nukahti sit omin tahdoin. Kyllä muuten meinas tällä kertaa palaa hihat kun ei mikään ollut mieliksi ja miun piti samalla ruokaa laitella kun tappelin neidin kans. Huhhuh tuota uhmaikää. Noh, jospa se helpottais muutaman vuoden päästä... hahhah....
Ei ny, ihanahan se lapsi on aina vaikka kuinka välillä on hermot kireellä ja lapsi ei tottele. Aina se kyllä on ihan yhtä rakas vaikka välillä tuntuu että ei oikeen kestä edes nähdä sitä jos se oikeen kiukkuilee... haha
Joopajoo! Sunnuntaina isänpäivä ja torstaina Matin synttärit. Juhlitaan molempia sunnuntainaettei ny tarvii järjestää juhlia neljän päivän välein.
Matti saa vihdoin ne Metsolat 2+3 jota se on odottanut jo pitkään kun se kerran tajus että olin ostanut ne. Sitpähän arvaatte mitä täällä näkyy telkkarissa muutaman päivän ajan. Noh onneks Matilla on tekemistä päivisin ni ei tarvii keskellä päivää katsoa kuitenkaan...
Joo, jopas riittää..
Kuulemiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti