lauantai 31. tammikuuta 2009

Kylmä?

Onkohan vähän kylmä? Tänään aamulla kun herättiin ja katsoin ulkomittaria niin huomasin että on aika kylmä ulkona... -28,5 astetta oli sillä hetkellä. Eli toisin sanoen oli aika rapsakkaa ulkona. Nyt ei sentään ole ku -24 ja iltapäiväksi olivat luvanneet vain -18. Jospa sitä pärjäis.
Noh, mitäpä muuten? Emilia tipahti otsa ja suu eellä sohvalta lattialle tuossakymmenen aikaan. Ylähuuli AIKA paksuna ja otsassa musta pahkura. Noh ei siinä sit pitkään mennyt kun neiti sit nukahti. Se on semmoista aina kun satuttaa itsensä niin neiti itkee niin pitkään että tulee kauhee väsy ja nukahtaa sit. Noh silleen se kipu sit häviää. Näitä paukahduksia on ollut ja tulee olemaan vielä aika paljon Emilian lapsuuden aikaan, aina se vaan tuntuu kuitenki niin pahalta kun lapsi satuttaa itsensä.

Niin ja Emilia on kyllä nykyään niin reipas kun päivisin ollaan lopetettu vaipan käyttö. Pikkuhousut on vaan aina jalassa ja tietysti päällyhousut. Eilen kasteli vain kahdet housut aivan vahingossa kun tais olla niin paljon tekemistä että unohti pyytää vessaan.

On se aika suloinen jos vahingossa tulee housuun, huomaa että se on Emilialle kauhea pettymys. Se tulee viereen ja itkee ja sanoo "ääällöööö", ja pitkään itkee ja valittaa että on niin ällöä. Kyllä se on ihme että noin pieni tyttö osaa niin reippaasti jo käydä vessassa ja vielä yötkin on ihan kuivana ja pyytää herätessä heti vessaan. Kyllä mie oon niin ylpeä siitä neidistä.

Noh, eipä tänne muuta, kaikki ennallaan.

Taidanpa lähteä ruoanlaittoon!



sunnuntai 25. tammikuuta 2009

vauvakuumetta

Voi, voi, voi... Nyt on ollut vauvakuumetta jo pitkän aikaa. Mitäs teet kun ei millään taas tunnu tulevan raskaaksi. Sen keskenmenon jälkeen ei ole onnistunut, toivotaan että kohta kuitenkin onnistuu ettei kuitenkaan tule liian suurta ikäeroa lapsille.

En taida tänään kirjoittaa tämän enempää, on muutaki tekemistä.

Heips

lauantai 17. tammikuuta 2009

Hyvät unenlahjat??

Hmm, onkohan meidän Emilia perinyt unenlahjat isältään?! Tämä kuva otettiin tässä aikasemmin viikolla, Emilia veti baskerin päähän ja meni isin viereen sohvalle, laittoi pään isin käsivarren päälle ikään kun tyynylle ja nukahti alta aikayksikön. Kyllä ne lapset on aika hassuja. Nytkin nukahti just kun ois ollut ruoka valmista ja ois pitänyt ruveta syömään. Muutamana päivänä ei nukahtanut päiväunille ilman että oli pipo päässä, se on kyllä ihan kumma joskus kun pitää saada pitää pipoa päässä jatkuvasti.
Noh se siitä.
Mitäpä tänne muuta, taas tuli kovat pakkaset eli aika ihanat lenkkikelit.
En ole taas pariin päivään päässyt lenkille kun on akillesjänne ollut niin kipeä. Kerronpa miksi... Minulla ja Matilla oli keskustelu siitä että kuinka pitkä matka on kävellä tuo ns. Iso kolmio... Eli yksi semmoinen lenkki joka on suunnilleen kolmion mallinen ja koska niitä on kaksi niin toinen on pieni ja toinen iso...
Noh, Matti sanoi että se on noin 10 km. Minä sit torstaina ajattelin että käynpä lenkillä ja päätin että kävelen Ison kolmion. Mie kävelin ja kävelin ja kävelin.. Tuli jo pimeä ja mie vaan kävelin ja kävelin. Kotia päästyä oli hiki ja olin kerinnyt jo palellaki viimeiset 3 km, jalat oli kipeät ja janotti.. heh...
Illalla sit rupesin miettimään ja laskemaan että onko se tosiaan vaan 10 km?!?! Mattti oli mukana laskemassa, "jos meiltä on hiislammelle 3km ja sieltä vanhan tien risteykseen 2km siitä seuraavaan risteykseen 2km ja siitä kotia 8km... se tekee 15KM!!!!" Hmm, eli toisin sanoen mie kävelin 15 km..... ei ihme että oli jalat ylirasittuneet.... Rupesin laskemaan ihan vaan sen takia kun viimeksi kävelin hiislammelle ja takasi ja se on 6km, siinä kesti vähän vajaa tunti. Nyt kun kävelin ison kolmion niin meni 2,5 tuntia... sen jo osaa laskea kuka vaan että sen on pakko olla enemmän kun 10 km... noh, joka tapauksessa kävin sen lenkin ja olen nyt saanut kärsiä siitä kaksi päivää... Jos sitä tänään kävis pienellä lenkillä?!?!
Joopajoo... jos tämä tältä kertaa taas riittäis... Heips

sunnuntai 11. tammikuuta 2009





Tässä on semmoinen tyypillinen iltailme kun neitillä oikeen riittää inspiraatiota pahantekoon.

Äiti ja isi ei oikeen tykkää kun semmoine inspiraatio iskee. Ei se sentään ole niin kivaa kieltää lasta jostain kokoajaan. Semmoista se elämä lapsen kans on. Mikäpä siinä, suurimman osan ajasta neitokainen on ihana äitintyttö. Tietysti on sit semmoiset päivät jos ollaan mummin luona tai mummi on täällä niin sillon ei ainakaan olla äitintyttönä vaan sillon ollaan kokoajaan mummin kans eikä melkeen päästetä mummia edes vessaan... haha...


Noh kuitenki, sillon kun on iltaviikaroinnit kesken ja äiti tai isi komentaa niin saattaa tulla kiukku ja sillon ilme on tämmöinen:


Tai tämmöinen:

Sehän ny tietysti riippuu siitä että minkälaisella tuulella neiti on ja siitä että kuinka väsynyt se on. En jaksa kirjoitella nyt, on vähän vedoton olo. Jospa tämä riittäis tältä kertaa. Eihän nämä kuvat tietenkään silleen tähän päivään liity mutta siinä oli vähän näyttöä siitä vaan että minkaista täällä joskus on haha... Ja ainahan kuvat on mukavia....

perjantai 9. tammikuuta 2009































Ai ihana talvi! Tuossa muutama kuva pihasta, otin viimeviikolla, nyt on vielä enemmän lunta mutta en ole ottanut kuvia.

Emilia istuu tässä sylissä niin taidan jättää tämän kirjoutuksen ihan kuvien armolle. Tässä vielä muutama! Enjoy!















torstai 8. tammikuuta 2009

Talvi

Terveisiä täältä ihanan talvisesta Pohjois-Karjalasta!
Tällä hetkellä pakkasta on -15. Ei paha... Eilen aamulla ja illalla oli -20 ja muutama päivä sitten kun tuo kuva otettiin oli myös -20. Ihanan rapsakka pakkaskeli, nenä ja posket punastui ja lämmin marjasoppa maistui hyvin kun tultiin kotia. Lunta on semmoiset melkein 50 cm.. Ihanaa!!!
Uuden vuoden aloitin lupaamalla että aion laihduttaa jonkin verran. Nyt se sit alkoi, syön puolet vähemmän kun aikasemmin ja eilen kävin ekalla kunnon lenkillä josta tuli semmoiset 10 km. Teki hyvää. En taida tänään käydä ihan niin pitkällä lenkillä kun pitäis vaan käydä semmoisella että lihakset palautuvat kun ovat niin kipeät tällä hetkellä.
Noh se siitä...
Tässä ihana kuva jonka otin maanantai aamulla ennenkun aurinko nousi tuonne vaaran taakse!

Meillä taitaa olla pieni pipofriikki kotona. Emilia on päättänyt että pipon pitää olla päässä sisällä. Ensin sillä oli semmoinen oikeen paksu pipo (varmaan Emilian paksuin) ja sitä piti saada pitää päässä kokoajaan. Jos yritti selittää että pipoa ei tarvita silällä niin Neiti suuttui. Onneksi sain sen hämysti vaihdettua semmoiseen ohkaseen kankaspipoon. Nyt ei siitä sit luovuta. Tässä kuva siitä paksusta piposta Emilia päässä....
Semmoista se on kun lapsi päättää jotain ja on sitä mieltä että se on oikeessa...
Joopajoo, nyt lähetään Empun kans pissille!
Heips





lauantai 3. tammikuuta 2009

Uusi vuosi, uudet kujeet?


Noniin... Uusi vuosi se vaan taas alkoi!
Mites meillä meni joulu ja uusvuos? Ihan rauhalisessa mielessä. Oltiin kotona ja nautittiin yhdessäolosta ja rauhasta. Jouluna tietysti syötiin kymmenen kertaa enemmän kun ois mahtunut mahaan, oli kalkkunaa ja kinkkua ja kaikkee muutakin mitä jouluun kuuluu.
Joulupukkikin kävi vierailemassa ja Emilia oli ehkä vähän ihmeissään mutta ei oikeen pelännyt kuitenkaan ollenkaan. Tais meidän joulupukilla olla niin tuttu ääni että ei oikeen osannut pelätä. Uudenvuodenaatto meni myös aika rauhalisissa merkeissä. Syötiin hyvin, käytiin saunassa, katseltiin myrskyä ja yritettiin ampua muutama raketti. Sähköt oli katki iltapäivästä vähän toista tuntia mutta hyvinhän sitä tulee toimeen ilmanki.
Nyt sitä sit vaan ollaan oltu ihan kotosalla ja laiskoteltu. Eilen oli 20 astetta pakkasta ja tänään semmoiset 15. Ihan mukavan kiprakka keli jos pukee tarpeeksi vaatetta päälle. Eipä täällä oikeestaan ole tapahtunut mitään erikoisempaa. Nyt vaan uudet kalenteri esiin ja seinälle ja suunnittelemaan tätä uutta vuotta.

Toivotan kaikille oikeen ihanaa vuotta 2009!